Tiedemessut
06.05.2024 Jätä kommentti
Norssin tiedeluokkien vuoden kohokohta ja voimannäyte koettiin huhtikuussa. Tiedeluokat järjestivät yhdessä valtavat Tiedemessut, jonne koko koulu oli tietenkin kutsuttu vierailemaan ja illemmalla myös huoltajat pääsivät tutustumaan messuille.
Jokaisella tiedeluokalla oli messuareenalla oma pisteensä. Messuilla sai esimerkiksi tutkia hyönteisten tunnusmerkkejä, tutustua aurinkokuntaan ja ihmisen anatomiaan, kurkistaa mikroskooppiin, kokeilla kuinka kovaa pystyy potkaisemaan jalkapalloa ja tehdä myös itse pieniä tutkimuksia oppilaiden opastuksella. 2a oli tutkinut erilaisia sähköntuotantotapoja ja rakentanut aurinkouunit, joita he esittelivät messuilla. Projekti on hyvä esimerkki STEAM-oppimisesta, jossa yhdistyvät tiede, teknologia, insinööritieteet, taide ja matematiikka. Messuilla nähtiin myös monenlaisia robotteja, joita oppilaat olivat rakentaneet ja ohjelmoineet. Tekemistä ja kokemista riitti koko päiväksi.
Messuareenan lisäksi ohjelmaa oli myös auditorissa, jossa kuultiin Turun yliopiston eri tutkijoiden luentoja. Kansanterveystieteen professori Linnea Karlsson kävi kertomassa Finnbrain -projektista ja lasten aivojen tutkimisesta. Biodiversiteettiyksikön dosentti Kari Kaunisto kertoi hyönteisistä ja niiden suuresta merkityksestä elinympäristöömme. Ekologian ja evoluutiobiologian professori Virpi Lummaa, tutkimustohtori Milla Salonen ja väitöskirjatutkija Veera Riihonen kertoivat eläinten evoluutiosta ja siitä miten eläimiä voidaan kouluttaa. Mukana olivat myös koirat Pesonen ja Piki, jotka avustivat demonstraatioissa.
Messuareenalla oli myös Turun yliopiston Tiedekeskuksen ja Lounais-Suomen LUMA-keskuksen piste, jossa yksikön johtaja Pasi Nurmi ja koordinaattori Matleena Tuomisto innostivat kävijöitä kokeilemaan Mondrian blocks pulmapelejä ja 3D-objektien rakentamista. Luma-keskuksen pisteellä sai myös maistaa nestetypellä jäädytettyjä vaahtokarkkeja ja jännästi juuri tällä pisteellä riittikin innokkaita kokeilijoita.
Myös Turun yliopiston Oppimisen ja opetuksen tutkimuskeskus CERLI osallistui messuille. Yliopisto-opettaja Roosa Suomalainen ja väitöskirjatutkija Saku Määttä olivat esittelemässä alakoulun matematiikan oppimista ja opettamista tukevaa kokonaisuutta Matikkakeidasta, jonka 5.-6. luokille tarkoitettu versio on juuri julkaistu oppimisalusta ViLLEen.
Näiden messujen jälkeen pohtiikin jo mitä kaikkea jännittävää ensi vuoden messuilla mahtaa olla tarjolla. Vain taivas taitaa olla rajana, kun koulumme tiedenerot lyövät viisaat päänsä yhteen.