Lukiossa aloitettiin aamu musiikilla

Lukion päivä alkoi alkoi rytmikkäästi kun Mu4-kurssilaiset heittivät keikan aamuyhdeksältä. Teemana oli elokuvamusiikki ja tunnareita kuultiin piirretyistä elokuvista (Leijonakuningas) aina action-leffoihin (James Bond). Soittimina toimivat jopa iPadit.

Mainokset

Lukion musiikin ja draaman yhteisproggis

Lukion musiikin ja draaman yhteisproduktio vei katsojat television sisälle musikaalien maailmaan.  Parhaita paloja kuultiin klassikkoteoksista kuten Singin’ in the Rain, Grease, The Sound of Music ja Fame. Television sisällä seikkailivat mm. Forrest Gump, Gandalf, Buzz Lightyear, Woody ja Mr. Potato Head.

IMG_0755 IMG_0762 IMG_0766 IMG_0770 IMG_0785 IMG_0789 IMG_0804

Lukiolaiset esittivät musiikkia maailmalta

Musiikkia maailmalta Norssissa -konsertin kappaleet oli kerätty Norssin yläkoululaisilta, jotka myös opettivat omankielisten tekstien ääntämisen lukiolaisille. Yhteistyö tuotti erinomaisen tuloksen!

DSC_6204 DSC_6207 DSC_6208 DSC_6212

Kevään viimeinen toukkatuokio

001 013 041

Kevään viimeinen toukkatuokio veti jälleen auditorion täyteen katselijoita. Ohjelmassa oli tanssia, huilunsoittoa, korttitemppuja, talent-showta, elokuvia ja näytelmiä. Hienot esitykset antoivat loistavan alun toiseksi viimeiselle kouluviikolle!

049 064 089

019 027 084

Vappua!

Vappu 300414 042 Vappu 300414 070 Vappu 300414 086

Perinteinen Stage on vapaa – tapahtuma sai hymyn huulille. Paljon on taitavia soittajia ja laulajia meidän koulussamme. Hyvää vappua kaikille! Vappu 300414 119Vappu 300414 092 Vappu 300414 111Vappu 300414 102Vappu 300414 095Vappu 300414 138