Lukiolaisten hyvinvointi hackathon

Lukion ykköset osallistuivat maanantaina 26.4. hackathon-tapahtumaan. Yksitoista tiimiä ideoi ratkaisuja haasteisiin, joiden aiheena oli hyvinvointi. Mukana tapahtumassa oli myös tiimi Lauttakylän lukiosta Huittisista sekä kaksi opeharjoittelijatiimiä. Lauttakylän tiimi osallistui etänä zoomin välityksellä.

Norssin lukiolaisille haasteen olivat esittäneet Arkea, joka valmistaa kouluruokaa ja Heltti, joka on terveydenhoitoalan yritys. Arkean Niina Juhannusvuori ja Seija Uotila olivat innokkaita kuulemaan tiimien ideoita siitä, miten kouluruuan mainetta saataisiin parannettua. Heltin Kimmo Laineen mielestä opiskelijoiden ideointiprosessia oli ilo seurata. 

Hackathon-päivä etenee ideoinnista pitchaukseen. Pitchaus-vaiheessa kullakin tiimillä on kolme minuuttia aikaa vakuuttaa haasteen antanut yritys siitä, että juuri sen tiimin ideaan kannattaa tarttua.

Finaalissa Norssin auditoriossa kouluruokahaasteen voitti Lauttakylän lukion tiimi, joka ideoi parannuksia Arkean jo olemassa olevaan kouluruokasovellukseen, jonka nimi on Masu. Tiimin riemu ja voittotuuletukset välittyivät auditorioon hienosti ruudunkin välityksellä! 

Heltin haasteen voitti tiimi, joka ehdotti hyvinvointipäivän järjestämistä koululle. Tiimiläiset olivat voitostaan iloisen yllättyneitä. He olivat yhtä mieltä siitä, että erityisesti mielen hyvinvoinnista on tärkeää päästä puhumaan kasvokkain toisten ihmisten kanssa.

Voittajatiimien lisäksi päivän päätteeksi palkittiin tiimi, joka oli kehittänyt parhaan hyvinvointiaiheisen logon. Leppikset-tiimin logossa on kuvattuna aivot, joissa vilisee erilaisia emojeita.

Hyvinvointihackathon Norssin lukiossa

Torstaina terveydenhuoltopalveluiden tuottaja Mehiläinen asetti preIB- lukiolaisille haasteen: Miten lukiolaisten hyvinvointia voidaan lisätä ja kehittää? Haasteen otti vastaan kahdeksan innokasta tiimiä, joita koulutettiin työpajoissa. Tavoitteena oli tuottaa uudenlainen ratkaisu haasteeseen ja tehdä ratkaisusta lyhyt mainospuhe edistämään omien ajatusten läpimenoa. Nimellä StresLes kilpaillut tiimi tuotti parhaan ratkaisun haasteeseen. Onnea voittajatiimille! 


Hackathon!

When we left to hackathon, we were super tired for having to wake up earlier than we are used to. But I was also pleasantly surprised as the Yeast Beasts, other team from Norssi, had an ukulele with them. Like a bunch of diligent fellow travellers, they sang and played the whole trip all the to Helsinki, which made us content and ready to battle!

We arrived in the school at noon and had a lunch. The official program started with opening and few companies that were part of the Hackathon introduced themselves. When it finally ended, we had this cool competition where we had to make a building from raw spaghetti and it had to hold up a one marshmallow. Ruohonleikkurit had 61 cm long thing that looked like offspring of Eiffel Tower and Leaning Tower of Pisa.

Then we were allowed to start doing the actual thing: solving a problem that we were given from some companies. Both of our groups already had a problem and a solution, so we mostly just had fun and chilled. Before workshops started, our ideas looked pretty good. In those workshops we had different kind of themes: water cycle, pitching, visual communication and creative thinking. Those workshops required so much energy that we needed to take a walk, or we were forced to go. There was a beautiful view from the hills.

For dinner, they had bought us some huge pizzas. At the evening, we made our presentations and started to get ready for Friday’s pitching. We also had kisakatsomo for the night’s ice hockey game. Finland won Denmark by goals 3-1.

The other day was a bit more creative and nerve-wracking for us. Our day began when Anu came and woke us up for breakfast. The next 3-4h from that went by quickly as we made the final touches for our pitching that was properly done by one of the bravest, Silja. And by Dan from the other team.

Unfortunately, Turku did not get in the top 3 this time, but we’ll get there next time…strikingly.

The trip back was surprisingly peaceful. We reflected the way our Hackathon experience had been, and the unanimous answer was compressed to a single word; Amazing. Overall, we all had a great time there!

 
Here are our teams Ruohonleikkurit and Yeast Beasts doing their pitchings.

Rebecca & Janna

Greenhack 1.3.2019

Our Greenhack event started in the auditorium. With everyone gathered, an employee from Remeo introduced us to different concepts in recycling, and environmentalism overall.

We were first divided into groups by roles that we decided prior to the event. Roles included a graphic designer, project manager, marketing manager, specific matters expert and programmer.

 

In the groups we were presented with different concepts that our role should be aware of by a trainee. Afterwards, we headed to our groups and started to develop our idea. They were presented to judges at first, with the finalists presenting their idea to the whole group in the auditorium. Finalists included two groups from Turku, one from Salo and one from Huittinen. This time, the winners were from Norssi.

Jussi Häyrinen & team

Rohkeita kokeiluja – Kielihack valtasi koulun

Eduhack on uudenlainen kokemus opetusalan toimijoille: oppilaille, opettajille ja koulutusalan hallinnolle, mutta myös yrityksille, koodareille ja suunnittelijoille, jotka toimivat oppimisen ja koulutusalan kehittämisen parissa. Hackathonissa kaikki kokoontuvat yhteen ja opettelevat “puhumaan hackathonia” oppimisen näkökulmasta.

Menetelmää testattiin Minihack-tapahtumassa 18.4. Tänään ja huomenna 4.-5.5. Kielihackissa hackathon on täydessä iskussa, kun yläkoulun yhdeksäsluokkalaiset, Ilmiötiimi-hankkeeseen osallistuvat virolaisopiskelijat ja monet koulun ulkopuoliset hackerit ja koodaajat etsivät yhdessä ratkaisuja kielen opiskeluun ja kielen käyttöön liittyvien
ideoiden ja ajatusten parissa.

Normaalikoulun perusopetuksen rehtori Satu Kekki avasi kaksipäiväisen tapahtuman ja toivotti kaikki tervetulleiksi kokeilemaan ja rikkomaan omia rajojaan rohkeasti näillä sanoilla:

Idea, tiimi ja 48 tuntia aikaa. 48 tuntia kehittämistä, kokeilua, suunnittelua, kinastelua, kompromisseja, pohdintaa, mentorointia ja lisää kehittämistä ja pohdintaa. Tuloksena prototyyppi, tuote tai palvelu-esiteltäväksi tuomareille. Joku voittaa pääpalkinnon, jokainen voittaa itsensä ja oppii itsestään. Oppii ystävistään ja saa uusia ystäviä. Eduhack on uusi kokemus meille kaikille. Nyt ollaan luomassa uutta oppimisen kulttuuria, uutta työn tekemisen kulttuuria. Norssi asettaa tiimeille myös oman haasteensa. Miten koulussa voitaisiin edistää omatahtista opiskelua? Siis sitä, että jokainen voisi edetä omalla vauhdillaan, omien edellytystensä mukaan? Mitä siihen tarvitaan? Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille valmistelutyötä tehneille ja tapahtumassa mukana oleville. Kaikille vieraille lämpimästi tervetuloa Turun normaalikouluun! Let’s speak hack!

Hackathon pähkinänkuoressa:

Hackathon on intensiivinen ja lyhytkestoinen tapahtuma, johon kokoonnutaan kehittämään, suunnittelemaan ja toteuttamaan yhteistyössä erilaisten osaajien kanssa sovelluksia, palveluita tai prosesseja. Hackathonissa törmäytetään eri taustoista tulevat ihmiset, ja luodaan mahdollisuuksia uusille kohtaamisille ja kumppanuuksille. Hackathon on myös kilpailu, eli paras työ palkitaan. Tärkeintä ei kuitenkaan ole kisa, vaan tiimissä työskentely, oppiminen ja kehittyminen. Eduhack-sarjassa ideoinnin ja kehittelyn kohteena on oppiminen ja opetusala.

Teksti: Anni Autere-Kesti, Ilmiötiimi-hankkeen koordinaattori / Educraftor
Kuvat: Atte Kesti