Riitta Salospohja eläkkeelle 1.8.2013 alkaen

Riitta Salospohja

 

Riitta on toiminut Turun normaalikoululla liikunnan opettajana 1.8.1978 alkaen, yhteensä 35 vuotta. Hän on yksi norssin pitkäaikaisimmista työntekijöistä. Riitan ura ei kuitenkaan alkanut norssilta, vaan hän ehti ennen norssille tuloa toimia tutkimusapulaisena Opetusministeriössä, opettajana Jyväskylän lastentarhaseminaarissa, Raision lukiossa ja peruskoulussa sekä myöskin Raision ammattikoulussa. Kun terveystieto tuli oppiaineeksi perusopetukseen ja lukioon, ryhtyi Riitta opettamaan myös terveystietoa ja kehittämään uuden oppiaineen sisältöjä ja oppimateriaaleja.

Opettajana Riitta on ollut innostava, positiivinen ja energinen sekä myös sisukas. Riittaa on norssilla kutsuttu myös oppilaiden äitihahmoksi. Hän jaksoi kasvattaa, innostaa liikkumaan ja olla tarvittaessa tukea antava ja myös tiukka. Riitan ohjauksessa oppilaat saivat perehtyä liikuntaan monipuolisesti ja Riitalla oli silmää ohjata oppilaita sopivan liikuntaharrastuksen pariin. Moni lukiolainen on saanut harjoitella vanhojen tanssit Riitan opastuksella. Riitan ohjauksen ja opastuksen seurauksena olemme saaneet osallistua upeisiin Vanhojen tanssit -tapahtumiin, missä oppilaat heittäytyvät esiintymisen ja tanssin riemuun. Edellä mainittu ei synny ilman hyvää ohjausta ja harjoittelua.

Kollegat kiittävät Riittaa yhteistyöstä, osaamisen jakamisesta ja jämptistä organisointitaidosta. Häntä pidetään täsmällisenä ja luovana sekä myös armoitettuna tapahtumien ja juhlien seremoniamestarina. Riitta on myös erittäin kielitaitoinen ja rohkaisi muitakin vieraiden kielten käyttöön sekä kansainväliseen yhteistyöhön ja kulttuuritietoisuuden rikastuttamiseen.

Jäämme norssilla kaipaamaan Riittaa. Olemme iloisia kuitenkin siitä, että olet antanut meille työpanoksesi ja työtoveruutesi kautta paljon. Olet ehtinyt myös siirtää ja jakaa osaamistasi ja työtapojasi eteenpäin eli työsi jälki näkyy norssilla.

Toivotamme antoisia eläkepäiviä sinulle tärkeän perheesi ja Pasalan kauneimman puutarhan parissa.

Annika Hongisto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.